torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Nokian romahdus ja Suuri Amerikan eläimistövaihto

Etelä-Amerikasta syntyi maayhteys Pohjois-Amerikan mantereelle geologisesti äskettäin eli kolme miljoonaa vuotta sitten, kun Panamankannas nousi merestä tulivuorenpurkausten takia. Tämä yhdistyminen johti lajien joukkotuhoon Etelä-Amerikassa, kun eteläamerikkalaiset lajit korvautuivat suurelta osin pohjoisamerikkalaisella. Aluksi eteläamerikkalaisia lajeja siirtyi Pohjois-Amerikkaan yhtä lailla kuin pohjoisamerikkalaisia Etelä-Amerikkaan, mutta edelliset lajit eivät lopulta pärjänneet vaan kuolivat. Wikipedia kirjoittaa:

Lajienvaihdossa pohjoisesta etelään levittäytyneet lajit osoittautuivat menestyksekkäämiksi kuin etelästä pohjoiseen levittäytyvät. Etelästä pohjoiseen menestyksekkäästi siirtyneet lajit eivät eriytyneet paljoa eteläisistä kantamuodoistaan, kun taas pohjoisesta tulleet eriytyivät tehokkaasti. Monet eteläamerikkalaiset lajit hävisivät kun taas pohjoisamerikkalaisten lajien ei tiedetä hävinneen etelästä saapuneen kilpailun tuloksena.

Vain yksi pussieläin - opossumi - onnistui levittäytymään etelästä pohjoiseen.

Jokainen tajuaa, että eteläamerikkalaiset eläimet eivät olisi voineet varautua Panamankannaksen muodostumiseen millään lailla. Pohjoisamerikkalaiset lajit olivat miljoonien vuosien evoluution myötä kehittyneet kilpailukykyisemmiksi eteläamerikkalaisiin verrattuna ja kun yhteys mantereiden välillä syntyi, seuraukset olivat katastrofaaliset etelän eläimille.

Romahdus oli hieman samanlainen kuin Kolumbuksen Bahama-saarille saapumisen jälkeinen intiaanikulttuurien romahdus. Kolumbuksen käynti Bahamalla ei vielä lyhyellä tähtäimellä merkinnyt yhtään mitään, mutta se oli alkusoitto Cortesin saapumiselle. Atseteekeilla ei ollut mitään edellytyksiä tajuta, että jossain paikassa nimeltä Aragon ja Kastilia (Espanja) oli syntynyt tarve luoda meritie toiseen paikkaan nimeltä Intia, ja tämä tulisi johtamaan ylivoimaisella aseistuksella varustautuneen armeijan tuloon Meksikoon ja Atsteekki-valtion romahdukseen.

Samalla lailla Nokialla ei todennäköisesti juuri kukaan ymmärtänyt, että Applen iPodin julkaiseminen vuonna 2001 olisi alkusoitto Nokian romahdukselle. iPhone ja iPad ovat iPodin suora jatkumo. iPodia ei tietenkään alunperin luotu valtaamaan mobiili-markkinoita vaan sen alkuperäinen ansaintalogiikka oli pelkästään nostaa Applen tietokoneiden arvoa luomalla niistä musiikin jakelun hubi. Siksi Steve Jobs vastustikin pitkään iTunes-softan porttaamista Microsoftin käyttöjärjestelmään. Mutta pian musiikista ja musiikkisoittimesta tuli Applelle taloudellinen arvo sinänsä. Musiikkikauppa iTunes Store syntyi vuonna 2003. Apple ymmärsi muunkin sisältö-busineksen mahdollisuudet pian. Applen sovelluskauppa Appstore taas on iTunesin suora jatkumo. Suunnitelmat iPadista olivat olemassa jo ennen iPhone julkaisua.

Vuonna 2007 mobiilialan ja tietokone/sisältö-liiketoiminnan "mannerten" välillä syntyi lopullinen yhteys. Nokia oli äimän käkenä - alkoi nopea romahdus, käsien heiluttelu, selittely ja syyllisten etsintä. Mitään ei ollut tehtävissä. Samsung nöyrempänä firmana onnistui vielä ainakin hetkeksi sopeutumaan.

Toki Nokialla oli ajat sitten tajuttu, että Internet- ja mobiilimaailma yhdistyvät. Luotiin wap, musiikkikauppa ja satsattiin peli-liiketoimintaan, tehtiin puhelimesta tietokone ("kommunikaattori") jne. Mutta Nokialla ei osattu todellisuudessa varautua tilanteeseen - Apple oli jo vuonna 2007 niin paljon edellä Nokiaa ja niin paljon Nokiaa sopeutumiskykyisempi, että "mannerten yhdistymisen" jälkeen Nokialla ei ollut enää mahdollisuuksia. Kohtalo oli pitkälti sinetöity jo ennen vuotta 2007. Elopin toimilla ei ollut romahduksen loppuunsaattamisen kannalta enää suurtakaan merkitystä.
Lähetä kommentti